Erärengin vastuullisen matkailun periaatteet
1. Reilu yhteistyö
Luonnossa liikkuja tarvitsee usein erilaisia palveluita. Erärenki tarjoaa niistä joitakin ja haluaa olla selvillä muiden palveluista tarjotakseen niitä matkailijoille. Yhdessä muiden toimijoiden kanssa voimme kehittää uusia palveluita ja alueen matkailua. Arvostamme yhteistyökumppaneitamme. Vaikka jotkut yritysyhteistyökumppanit ovat läheisempiä sijaintinsa tai yhteisten kokemusten vuoksi, Erärenki on avoin kaikille uusillekin tahoille.
Yhteistyökumppanilta kuitenkin toivomme ja edellytämme näiden vastuullisuuslupausten suuntaista arvomaailmaa. Haluamme pitää huolta, että alueellamme on hyvä asua ja vierailla nyt ja tulevaisuudessa, joten teemme päätöksiä, jotka ovat kestäviä myös tuleville sukupolville. Kohtelemme kaikkia kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti. Harjoitamme vain reilua ja rehellistä kaupankäyntiä.
Julkisen tahon yhteistyökumppaneita ovat mm. Metsähallitus ja alueen kunnat. Erärenki arvostaa yhteistyötä, jota tehdään heidän hallinnoimiensa alueiden käytöstä ja niiden markkinoimisesta sekä laaja-alaisesti muillakin aloilla. Arvostus näkyy sopimusten ja velvoitteiden noudattamisena sekä vuoropuheluna alueiden ja toimintojen kehittämisessä.
2. Huolehdimme luonnosta
Erärengin palvelut ovat pääosin rakentamattomassa luontoympäristössä. Ympäristönsuojelu, maisemien ja luonnon monimuotoisuus sekä puhtaan ympäristön säilyminen ovat toimintamme tärkein peruslähtökohta. Sopimusyhteistyö Metsähallituksen kanssa tarkoittaa myös heidän laatimien kestävän matkailun periaatteiden hyväksymistä ja noudattamista. Näitä periaatteita Erärenki noudattaa kaikessa toiminnassaan.
3. Kunnioitamme kulttuuriperintöä
Erärenki vaalii alueen kulttuuriperintöä. Arvostamme Hämeen kulttuuria ja alueen perinnekohteita. Korteniemen perinnetila Liesjärven kansallispuistossa on arvostamamme käyntikohde, jonka perintöä vaalimme ja edistämme. Tavoite on kulttuurin kunnioittava esittäminen, elvyttäminen, ylläpitäminen ja vahvistaminen. Vaikka kulttuurieroista voi keskustella, pidämme muita kulttuureja ja kulttuurin aloja yhdenvertaisina kunnioitettavina asioina.
4. Tasa-arvo ja hyvinvointi
Erärengin sisäisessä toiminnassa työskentelemme ja kohtelemme toisiamme tasa-arvoisesti sekä vaadimme tasa-arvoisuuden omaksumista tekemisiin ja sanomisiin kaikessa työnteossa. Erärengin palveluksessa on kesäisin nuoria kesätyöntekijöitä, joiden hyvinvointia, työhön valmentautumista ja erilaisten asiakkaiden kohtaamisia erityisesti huomioimme.
Pyrimme aktiivisesti kehittämään palveluita paremmin saavutettavaksi erityisryhmille ja ottamaan ihmisten erityistarpeet huomioon toiminnassamme. Monet Erärengin palveluista on hyvinvointia lisääviä palveluita ja asiakkaiden elämään positiivisuutta tuovia toimintoja. Palvelut pyritään järjestämään niin, että jokaiselle, mahdollisista toimintarajoitteista huolimatta, palveluympäristössä oleminen olisi nautinnollista.
5. Suosimme paikallista
Erärenki asuu toimintaympäristössään ja toiminta-alue on melko suppea, noin 50 km kotoa. Niinpä Erärenki on paikallisopas. Asiakkaille tarjottavat muiden tuottamat palvelut ja niitä tuottavat yhteistyöyritykset ovat pääsääntöisesti myös tältä alueelta. Suosimme suomalaisista raaka-aineista tehtyä ruokaa. Pyrimme käyttämään suomalaisia ja paikallisia tuotteita. Tavoite on paikallisen elinkeinoelämän ja ihmistenkin työllistäminen; erityisesti haluamme tarjota paikallisille nuorille kesätyötä luontopalveluiden parissa.
6. Lähtökohtana turvallisuus ja laatu
Palveluistamme monet ovat sellaisia, että ne edellyttävät turvallisuusasiakirjan laatimista. Asiakirja myös perehdytetään työntekijöille ja palveluissa turvallisuusasiat huomioidaan niistä jatkuvasti keskustellen. Huolehdimme paikallisten asukkaiden, henkilökuntamme ja vieraittemme turvallisuudesta sekä lain ja viranomaisten määräysten noudattamisesta.
Erärenki haluaa palvella asiakkaita yksilöllisesti, laadukkaasti ja heidän luontohetkensä ilon maksimoiden. Kun kehitämme palveluitamme ja tuotteitamme laatu edellä, luomme edellytyksiä oman toimintamme jatkuvuudelle.
7. Huomioimme ilmastovaikutukset
Teemme ilmaston kannalta hyviä valintoja ja kannustamme asiakkaita samaan. Luontoretket tehdään lihasvoimalla. Retkitarjoiluissa pyritään kestävillä valinnoilla vähentämään jätteen määrää ja huolehdimme syntyvästä jätteestä sitä luontoon jättämättä ja jäte mahdollisimman hyvin lajitellen. Erärenki pyrkii myös vaikuttamaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen sen luontovaikutuksista kertomalla.
Päämarkkinoinnin kohderyhmä on Helsinki-Turku-Tampere kolmion alueelta tulevat henkilöt, joten lähimatkailusta on pitkälti kyse. Lentomatkojen takaa tuleville matkailijoille ei markkinointiponnistuksia juurikaan tehdä. Ulkomaisiakin maata pitkin matkustavia asiakkaita saatamme tulevaisuudessa houkutella asiakkaiksi.
Kanoottien ja muiden varusteiden kuljetuksia pyritään minimoimaan mm. vuokraamalla Metsähallitukselta ranta, jossa melontalaitteet voivat olla käyttöpaikallaan. Kuljetuksissa pyrimme vähentämään päästöä, yrityksen ajoneuvona on sähköladattava ns. pistokehybridiauto. Viestimme asiakkaille aktiivisesti mahdollisuudesta saapua luontoon ja palveluiden pariin julkisilla liikennevälineillä.
8. Viestimme avoimesti
Viestinnässä pyrimme tuomaan iloa ja hyvinvointia viestikanavia seuraaville. Palveluista kerrotaan rehellisesti ja mahdollisimman paljon hinnat näkyvillä. Some viestinnän kohteena on useimmiten ajankohtainen paikallinen luonto sekä luonnon arvostaminen ja sen hyvinvointivaikutukset.
Somessa, nettisivuilla ja julkaisuissa tuodaan vastuullisuuden periaatteita näkyville usein pieniä tekoja korostavilla huomioilla. Asiakastapaamisissa luonnon arvoista keskusteleminen on helppoa, koska luonnossa olemme. Kerronnassa pyritään tuomaan esille sellaisia seikkoja luonnosta ja vastuullisesta toiminnasta, joita ei aina tule arkipäivässä huomanneeksi.
Vastuullisuustoiminnassa on varmasti hetkiä, kun kaikki ei mene niin kuin pitäisi ja kaikkea ei voikaan tehdä parhain päin. Pyrimme kertomaan avoimesti näistä haasteista mutta tuomaan esille myös onnistumisia vastuullisuuden saralla.
9. Taloudellinen kestävyys
Pienyrityksenä olemme haavoittuva poikkeustilanteille, toimintaympäristön muutoksille ja trendien vaihteluille, mutta pyrimme myös ketterästi niistä selviämään. Hyväksi koettu kannattava toiminta ja maltilliset uudistukset ovat kuitenkin toiminnan lähtökohtana. Erärengillä ei ole tarkoituksena jatkuva kasvu tai toiminnan laajentaminen, vaan ns. leivän saanti tällä yritystoiminnalla ja -volyymilla.
Yhteistyökumppaneiden palveluita arvostamme myös taloudellisesti. Vakaa talous ja eettinen liiketoiminta luovat perustan matkailun kestävälle kehittämiselle ja yhteistyölle.
10. Sitoudumme kestävän matkailun periaatteisiin
Erärenki on aktiivinen kestävän matkailun edistämisessä ja näiden kestävän matkailun periaatteiden toteuttamisessa. Noudatamme myös Metsähallituksen julkaisemia kestävän matkailun periaatteita. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja kehittämisehdotuksia vastuullisuuden eri osa-alueista ja niissä onnistumisestamme.